JARMO HUMALAJOKI

On tullut aika ajaa Suomalaisten asiaa   



JARMO EUROOPAN PARLAMENTTIIN       

NUMEROLLA 123


Olen ehdolla EU-parlamenttivaaleissa puolueeni pyynnöstä ja omasta vakaasta halustani ajaa yhteisiä asioita Suomalaisten parhaaksi - valinta on kansan käsissä. Ajan puolueeni linjan mukaisesti maataloustukien kansallistamista sekä päätöksenteon palauttamista jäsenvaltioihin. Henkilökohtaisella tasolla haluaisin myös edistää sananvapausasiaa, Venäjä pakotteiden purkamista ja EU-sääntelyn keventämistä. Myös kansallisen valuutan palauttaminen on enemmän kuin ajankohtaista sillä, euroalueen keskitetyn rahapolitiikan (EMU) piti aikanaan taata jäsenmaiden vakaus ja taloudellinen kasvu - toisin on kuitenkin käynyt ja euroalue on ollut erilaisten talouskriisien puristuksessa käytännössä niin kauan kuin euro on ollut käytössä.


Toisaalta EU on muovautunut enenevässä määrin liittovaltion suuntaan, lamaannuttamalla kansallisvaltioiden omaleimaisuutta. Edellä mainittu kehityssuunta ei ole toivottavaa ja eri puolilla Eurooppaa onkin noussut kansallista vastustusta. Näihin asioihin voi kuitenkin vaikuttaa vain sisältä päin, siksi olen ehdolla - ajamassa EU:ssa tuellasi kansamme etua ja asiaa.

 

 

 

Jarmo Humalajoki  

Kansalaispuolue r.p 

Kokkola



 

 

Jarmon keskeiset teemat

EUROVAALEISSA 2019 

 





Näin minä äänestäisin EU - parlamentissa:


* Kyllä päätöksenteon palauttamiselle takaisin jäsenvaltioihin
* Kyllä sääntelyn keventämiselle ja EU-byrokratian purkamiselle
* Kyllä Venäjä-pakotteiden purkamiselle


* Ei EU:n omalle armeijalle
* Ei yhteiselle talletussuojalle
* Ei tiukkeneville päästörajoituksille - nykyiset rajoitukset ovat riittävät.




Kysy minulta lisää SOMESSA tai  vaikkapa: TÄÄLLÄ

 




    ÄÄNESTYSAJAT EUROPARLAMENTTIVAALEISSA 2019


 

   

  • Ennakkoäänestys kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 15.-21.5.
  • Ennakkoäänestys ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 15.-18.5.

  

     Vaalipäivä 26.5.2019


"Tarvitsemme politiikkaan uudenlaista uskallusta ja rohkeutta, on kyettävä tekemään sellaisia päätöksiä myös EU:ssa, jotka edesauttavat Suomen kansan hyvinvointia ja turvallisuutta". 


- Jarmo Humalajoki -


JARMO HUMALAJOKI  -  On tullut aika ajaa Suomalaisten asiaa.